Lukuinto

Lukuinto

perjantai 27. syyskuuta 2013

Lukudiplomit käyttöön!

Kirjasto-opettajat ovat työstäneet koulullemme omaa lukudiplomisysteemiä viime lukuvuoden ajan. Nyt kaikki on valmista ja luokat voivat ottaa lukudiplomit käyttöön. Kirjalistat löytyvät koulumme kotisivuilta www.kauhajoki.fi/koulukeskus kohdasta Koulun toiminta -> Koulukirjasto. 0-4 luokille on omat listat ja 5-9 luokille omansa. Listat ovat suuntaa antavia ja opettajat voivat soveltaa niitä omille oppilailleen sopiviksi. Kuitenkin ideana olisi lukea monipuolisesti lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Jokaisesta kirjasta oppilaat tekevät yhden erilaisen tehtävän. Kirjallisuustehtävät löytyvät tehtäväpankista. Tehtävät tehdään erilliseen kirjallisuusvihkoon, joka samalla toimii henkilökohtaisena lukupäiväkirjanakin. Kun tehtävät on huolellisesti tehty kymmenestä kirjasta, opettaja hyväksyy ne puumerkillään. Sitten opettaja kirjoittaa kunniakirjan tästä suorituksesta ja tuo sen kirjasto-opettajan allekirjoitettavaksi. Kunniakirjat jaetaan yhteisissä päivänavauksissa muutaman kerran vuodessa ja näin ahkerat lukijat saavat ansaitsemansa tunnustuksen työstään! Kuinka monta kunniakirjaa voikaan vuoden aikana kerätä ahkerimmat lukutoukat?

Alla linkki lukudiplomisivuille:

http://www.kauhajoki.fi/site?node_id=1841